08 tammikuuta 2015

Blogibongaus: Tifani Lynin DIY lumihiutale

Kaikki kuvat täältä

Jo jokin aika sitten löysin Tifani Lyn Lifestyle Photography-sivustolta löytyvän koristeidean talvihäihin. Päätin kuitenkin pantata sitä sinne asti, kunnes maa on saanut kauniin valkoisen hunnun ja talvi on kunnolla meille koittanut. Palattuamme pitkältä joululomalta Keski-Suomesta ja Tampereelta takaisin Raumalle petyimme suuresti, sillä Talven Ihmemaaksi tätä kaupunkia ei todellakaan voi kuvailla.. Voi merenrantakaupunki sentään! Maassa taitaa olla sentti vetistä lumenomaista jotain ja taivaalta sataa sitä samaa lisää. Kaiken lisäksi tuulee navakasti, joten ulos ei houkuttele lähteä.

Vaan tällä postauksella nyt piristän itseäni ja toivottavasti myös teitäkin (: Tifanin lumihiutaleet on askarreltu vanhojen kirjojen sivuista (ihanaa kierrätystä!), mutta mitä tahansa muutakin paperinohutta, helposti taipuvaa ja liimautuvaa voi käyttää. Huomioi, että suikaleita leikataan useamman sivun verran kerrallaan!

Tarvikkeet:
  • Vanhoja kirjoja tai muita paperituotteita
  • Viivotin
  • Kuulakärkikynä
  • Paino
  • Kuumaliimaa
  • Siimaa
  • Erikeepperiä ja sprayliimaa
  • Glitteriä

Ohjeistus

1. Mittaa paperista 2,5cm (1 tuuma) levyistä suikaleita, piirrä viivat kuulakärkikynällä koko sivun pituudelta. Päätä, kuinka monta sivua leikkaat kerrallaan (mallissa Tifani leikkaa viiden sivun paksuisia suikaleita) ja leikkaa yhteensä seitsemän suikalepinoa.
2. Jätä ensimmäiseksi leikattu suikalepino sen pituiseksi, kuin se on. Lyhennä toinen ja kolmas pino 1,25cm (0,5 tuumaa) lyhyemmäksi, neljäs ja viides pino 2,5cm (1 tuuma) lyhyemmäksi, kuudes ja seitsemäs pino 5cm (2 tuumaa) lyhyemmäksi. Mittaaminen ei ole liian tarkkaa, joten voit leikata pituuksia myös fiiliksen mukaan.
3. Taivuta pinoja yksi kerrallaan puoliksi sormiesi väliin. Pisin suikalepino jää keskimmäiseksi, toiseksi pisimmät sen molemmin puolin jne.
4. Laita taivutetut suikaleet (lumihiutaleen yksi sakara) painon alle.
5. Purista tiukasti yhden lumihiutaleen sakaran päästä ja kiedo siimaa sen ympärille. Toista kohdat 1-5 vielä seitsemän kertaa, niin saat yhteensä kahdeksan sakaraa.
6. Leikkaa paperista 2,5cm levyinen ja viiden sivun paksuinen pino ja muotoile siitä rinkula. Kiinnitä siimalla.
7. Levitä kuumaliimaa yhden lumihiutaleen sakaran päähän. Yritä saada liimaa jokaiseen paperiin kiinni, jolloin liima sitoo muotoa mahdollisimman hyvin. Kiinnitä sakara kiinni rinkulaan ja pidä paikoillaan, kunnes liima on kuivunut.
8. Toista seitsemäs kohta niin, että liimaat kaikki sakarat kiinni rinkulaan. Huomioi, että sakarat tulevat kiinni tasaisin välein. (Ensin kannattaa muodostaa risti ja sitten liimata loput sakarat väleihin.)
9. Lisää liimaa vielä jokaisen sakaran väliin, jotta rinkula pysyy varmasti kiinni ja tukee lumihiutaleen muotoa.
10. Liimaa vierekkäiset sakarat vielä kiinni toisiinsa.
11. Levitä erikeepperiä pensselillä tai sormella ympäri lumihiutaleen reunoja ja joko dippaa hiutaletta glitteriin tai sirota glitteriä liimatun kohdan päälle (kumihanskat käteen suojaksi!). Kiinnitä glitteri vielä päältä sprayliimalla.

En lähtenyt kopioimaan kuvallisia ohjeita Tifanin sivuilta, joten ne kannattaa käydä katsomassa vielä täältä. Helpottaa askartelua kummasti (:


Toivotan kaikille superkivoja askarteluhetkiä ja onnellista uutta vuotta 2015! <3

8 kommenttia:

  1. Mielettömän ihania etenkin juuri talvihäihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin talvihäihin <3 Tai ensi vuoden joulukuuseen (:

      Poista
  2. Nää askarteluhommat on aina niin upean näköisiä näissä kuvissa. Mun käsittelyn jälkeen ei voida hienosta puhuakaan :D Loistava vinkki kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo veikkaisin, ettei omistakaan askarteluista tulisi ihan noin hienoja :D Mut onneksi itse tehdyissä saa se tekemisen meininki näkyäkin vähän (;

      Poista
  3. Onneksi olkoon! Blogisi on valittu ehdokkaaksi Love Me Do -häätapahtuman järjestämään Vuoden Hääblogi 2015 -äänestykseen. Äänestysohjeet, lisätiedot sekä ehdokastunnisteet blogiasi varten löytyvät osoitteesta http://www.lovemedo.fi/vuoden-haablogit-2015#
    Aurinkoa! t. Love Me Do -tiimi

    VastaaPoista
  4. Ihana ohje! Pitääkin laittaa jemmaan ensi joulua varten :)
    Täällä oli jouluna tosiaan oikeinkin kaunista ja lumista, mutta sulivat heti joulun jälkeen pois. Voisi sanoa, että onneksi oli sentään valkoinen joulu, mutta olisihan siitä lumesta mielellään hieman kauemminkin nauttinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep kunhan ainakin se joulunaika on lumista, se on jotenkin tärkeää mulle (: Mutta eiköhän tännekin lunta vielä tule uudestaan tässä, hope so :D

      Poista

Suuri kiitos kommentistasi (: