08 maaliskuuta 2014

Hyvä naiset!

Tänään on kansainvälinen naistenpäivä. Turha sitä on varmaan kertoakaan, sillä me naisethan olemme aika hyvin perillä meitä koskevista merkkipäivistä (; Heräsin aamulla ihanaan auringonpaisteeseen ja hyppäsin sängystä Kullan vielä uneksiessa. Meillä melko harvoin merkkipäivinä tulee aamupalaa sänkyyn (joko Kultsi on työreissulla tai nukkuu tapansa mukaan aamu-unisena pitempään kuin minä), joten en jäänyt turhaan odottelemaan Kullan heräämistä vaan painuin keittiöön keittämään puuroa. Puuron ollessa valmista kävin herättelemässä Kultaa. Hänen ensimmäiset sanansa olivat: "Voi anteeksi rakas, en tuonut sulle aamupalaa sänkyyn!" Sitten hän kaappasi minut syliinsä. "Lupaan tuoda sulle iltapalan sänkyyn." <3 Ah! Rakastan tuota miestä.

Toinen naistenpäivään liittyvä asia on tunne siitä, että kykenee, osaa, voi ja pystyy. Me kaikki omia häitämme suunnittelevat tulemme varmasti jossain vaiheessa kohtaamaan kaikki noiden tunteiden vastakkaiset tunteet: en pysty, en osaa, en jaksa. Se taitaa vain kuulua asiaan, ja siinä vaiheessa kannattaa muistaa kuinka ihanaa suunnitteleminen ja omien suunnitelmien toteuttaminen onkaan. Häistä ei kuitenkaan kannata ottaa hirveää stressiä vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan niiden asioiden osalta, jotka omalla painollaan saavat mennä (: 

Hyvää päivää ja viikonloppua kaikki ihanat Naiset!

kuva

1 kommentti:

  1. Hyvää naistenpäivää. Itsehän kyllä unohdin koko juhlapäivän... :D

    VastaaPoista

Suuri kiitos kommentistasi (: