27 helmikuuta 2014

Vaihtoehdot sormustyynylle by Iittala

En ollut ennen tutustumistani hääblogi-maailmaan tullut ajatelleeksikaan, että sormukset tarvitsevat jonkin paikan, jossa arvokkaasti säilyvät siihen asti kunnes ne nimettömiin pujotetaan.Asiaan kuitenkin perehdyttyäni huomasin, etten luottaisi siihen, että ne irrallisina pysyvät tallessa. Eikä mielestäni tunnu sopivalta, että niitä säilytettäisiin taskun pohjalla, onhan sormus kuitenkin ikuisen rakkauden symboli (: Yhtenä vaihtoehtona sormustyynylle/-rasialle voisi meillä toimia Kultani hankkima kihlasormuksen rasia, joka on nätti itsessään. Se on valkoinen ja pinnaltaan hieman kiiltävä, joten ihan tyylikäs.



Kuvassa myös muuten kihlasormukseni! (: Osasi mies kyllä juuri minulle sopivan kihlan hankkia. Mutta ajatus tuosta rasiasta "sormustyynynä".. En ole siitä ihan liekeissä. Joten päädyin pohtimaan myös muutamaa muuta vaihtoehtoa. Sain Kullalta muutama vuosi sitten lahjaksi Iittalan Vitriini-rasian. Olin ehtinyt jo haaveilla siitä hänelle ääneen, ja erään työpäivän jälkeen sainkin pienen lahjapaketin, josta löysin toivomani esineen. Minun Vitriinini on kooltaan se pienempi ja ihana pinkki. Siihen aikaan se oli ainoa pinkki/vaaleanpunainen esine, jonka omistin, sillä en värissä kovin paljoa pitänyt. Mutta nyt olen tykästynyt väriin paljon, että omistuksessani on jo monta muutakin pinkkiä esinetta/vaatetta (: Jopa häiden yhdeksi teemaväriksi olen ajatellut haaleaa vaaleanpunaista, mikäli saan sen värin vielä hyväksytettyä Kullalla. Mutta sormusrasiana Vitriini olisi ihana, vai mitä? Nuo muutkin Vitriinit on niin suloisia, että melkein mikä tahansa niistä soveltuisi mielestäni sormusrasiaksi meille (: Varsinkin tuo kirkas/valkoinen.

kuva

Toisena vaihtoehtona pyörittelen Iittalan Piilo-rasiaa. Se onkin hieman rokkaavampi ja rouheampi "piilopaikka" sormuksille/sormukselle ja luulisin, että meillä Kultakin kallistuisi tähän vaihtoehtoon. Jälkikäyttöäkin löytyisi varmasti! Näitä löytyy eri kokoja, mutta oikea koko olisi meille tuo pienin (60mm), joka on siis samaa kokoa kuin pieni Vitriinikin.



kuva


Ai niin! Unohdin ihan, että piti postata yllätyksestä. Innostuin niin tästä sormusrasia-asiasta. Jääköön ylläripostaus siis ensi kertaan! (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suuri kiitos kommentistasi (: